Alastonkuvauksen opas 4

Pynnöstä julkaisen uudelleen vuosia sitten kirjoittamani sarjan alastonkuvauksen opas 

Kuiten olen aikaisemminkin sanonut, mallin kanssa kannattaa tehdä kirjallinen sopimus kuvista ja niiden käytöstä. Olen pitänyt periaatteena, että sopimus tehdään aina, oli sitten kyse vaikka kuinka hyvästä kaverista tai tuttavasta. Paitsi että tällä taataan kuvaajan tulevaisuus olen huomannut että sopimuksen tekeminen myös rauhoittaa mallia.

Itse sopimus on hyvin yksinkertainen. Laitan tähän sen perusmuodossaan. Oikeellisuuden on tarkastanut varatuomari:

Sopimus valokuvien käytöstä

Täten luovutan valokuvaaja nn:lle oikeudet julkaista valokuvia, joissa minä esiinnyn.
Luovuttamieni oikeuksien suhteen en tule esittämään minkäänlaisia vaatimuksia.
Molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet tämän sopimuksen kahtena samansanaisena kappaleena.
_____________________ ______/_________
paikka aika

__________________________________

Edellä mainittua sopimusta olen  joskus myös käyttänyt laajennetussa muodossa:

Sopimus valokuvien käytöstä
Täten luovutan valokuvaaja nn:lle oikeudet käyttää työnäytteenä ja oikeudet julkaista valokuvakilpailuissa, näyttelyissä, valokuva-alan julkaisuissa, valokuvaa koskevien kirjoitusten yhteydessä sekä niihin rinnastettavissa tarkoituksissa valokuvia, joissa minä esiinnyn.
Valokuvien muusta käytöstä on sovittava kirjallisesti kanssani erikseen.
Luovuttamieni oikeuksien suhteen en tule esittämään minkäänlaisia vaatimuksia.
Molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet tämän sopimuksen kahtena samansanaisena kappaleena.
_____________________ ______/_________
paikka aika

___________________________________

Eli laajennetussa paperissa on paljon sanahelinää, joka on itse sopimuksen kannalta täysin tarpeetonta eikä muuta itse asiaa yhtään miksikään. Se on laadittu rauhoittamaan ensikertalaista tai muuten kuvausta jännittävää mallia antamalla selkeän kuvauksen siitä, mihin kuvia on tarkoitus käyttää.

Alastonkuvauksen opas 3

 Pynnöstä julkaisen uudelleen vuosia sitten kirjoittamani sarjan alastonkuvauksen opas

Luo omat säännöt

Alastonkuvaukseen on vakiintunut tapoja, joista on vähitellen muodostunut alalle jonkinlaiset säännöt. Minun mielestäni niitä ei pidä ottaa itsestään selvyyksinä vaan rikkoa vapaasti.

Asennot

Malli pyritään usein asettelemaan johonkin erikoiseen asentoon jolla ei ole mitään tekemistä normaalin elämän kanssa. Tämä on perusteltua silloin, kun kuvaajalla on vankka näkemys kuvan käytöstä. Hyvänä esimerkkinä viereinen Minkkisen kuva joka kokonaan perustuu mallin epäluonnolliselle asennolle. Jos olet vasta hakemassa omaa tyyliäsi, kannattaa käyttää normaaleja, rentoja asentoja. Niiden avulla onnistut todennäköisesti paremmin ja ne onnistuvat paremmin myös malliltasi - ellet sitten ole satsannut ammattimallien käyttöön.

Kasvot

Moni, varsinkin ensikertalainen malli, on yrittänyt esittää minulle ehdoksi, että kasvot eivät saa näkyä kuvassa. En ole koskaan hyväksynyt tällaista henkilöä kuvattavaksi. Vaikka lopullisissa kuvissani kasvot harvoin ovatkin mukana, niin en halua kuvaamisvaiheessa rajoittaa työtäni ja ottaa päättömiä kuvia. Kasvot ovat kuitenkin myös alastonkuvissa se kohta, johon katse hakeutuu. Vaatii kuvan sommittelulta paljon, että se saadaan toimimaan ilman kasvoja.

Toinen kysymys sitten on pitääkö mallilla olla katsekontakti kuvan katsojaan. Seksi- tai glamourkuvissa näin useimmiten on, taiteellista vaikutelmaa haettaessa tämä on kuvaajan harkittavissa.

Mustavalkoinen vai väri

Kaikki valokuvauksen klassikkokuvat ovat mustavalkoisia. Itse olen myös mustavalkoisen ystävä, enkä oikein osaa kuvitella minkälaisia värikuvia ottaisin. Mielestäni väri on kuvassa häiritsevä tekijä.

Totuus kuitenkin on, että väri on tullut jääädäkseen myös alastonkuvaukseen. Suosikkini David Hamilton kuvaa enimmäkseen väreissä ja osaa käyttää väriä kuvakerrontansa osana. Mustavalkoisuudesta ei kannata tehdä tiukkaa sääntöä, ehkä maailma vain odottaa ensimmäistä värillistä klassikkokuvaa.

Alastonkuvauksen opas 2

 Pynnöstä julkaisen uudelleen vuosia sitten kirjoittamani sarjan alastonkuvauksen opas

Miten kohdella mallia

Itse olen noudattanut alusta asti alan kultaista sääntöä: älä koske malliin. Vaikka kyse olisi kuinka hyvästä tuttavasta tai ystäväpiirin jäsenestä, on kuvatessa syytä pitää etäisyyttä. Kun tavoitteena on taiteellinen lopputulos, on kuvaajan päästävä keskittymään vain omaan työhönsä ja lopputulokseen johon hän pyrkii. Tässä tosin herää silloin kysymys mikä on oikea tapa toimia täydellisen harrastajamallin kanssa. Ammattilainen osaa ottaa asentoja omatoimisesti ja jopa vaihtaa niitä koko ajan. Kuvaajan tehtäväksi jää antaa yleisohjeita ja laukaista kamera aina oikealla hetkellä eleiden ja asentojen muuttuessa. Kokematon harrastajamalli saattaa vaatia tarkempaa ohjausta jossa pelkkä sanallinen opastus ei riitä. Monien alastonkuvaajien mielestä lopputulos on tärkein, ja kultaisesta säännöstä on voitava poiketa.

Mieleen tulee, että asia on loppujen lopuksi hyvin paljon kuvaajasta kiinni. Olen nähnyt alastonkuvaajia joiden kuvaamista hallitsee melkeimpä nöyryys ja kiitollisuus mallia kohtaan ja toisia jotka muistuttavat kuvatessaan määräileviä tyranneja.ja joille mallit tuntuvat olevan melkeimpä pelkkiä työn orjia. Ehkä itse olen jotain tuolta väliltä. Kuvausten välillä olen tyttöjen kanssa normaalia hyvää pataa, mutta kuvauksen alkaessa omaksun heti etäisemmän asenteen. Joskus tuntuu, että syyllistyn suoranaiseen kuvattavan esineellistämiseeen. Malli on helposti minulle vain muotoja ja valaistusta ja unohdan, että kaiken takana on kuitenkin ihminen.

Kaitsijat

Joskus ensikertalaista tai kokematonta mallia helpottaa ajatus ottaa mukaan esimerkiksi poikaystävä tai hyvä kaveri seuraamaan tapahtumia. Itse olen havainnut hyväksi linjan, että kuvaustilanteeseen saa tuoda vapaasti mukanaan haluamansa samaa sukupuolta olevan ihmisen. Paitsi että tämä rauhoittaa malleja, antaa se myös kerrottavaksi hyvän syyn poikaystävälle miksi tämä ei voi olla mukana. Ja tätä mukana oloa mallit eivät yleensä halua. Loppujen lopuksi käy yleensä aina niin, että malli tulee paikalle mieluiten yksin.

Alastonkuvauksen opas 1

__________________________________________________
Pynnöstä julkaisen uudelleen vuosia sitten kirjoittamani alastonkuvauksen oppaat 1-3.
__________________________________________________

Näin pääset alkuun

Jos haluat ottaa taiteellisia alastonkuvia tarvitset alkuun pääsemiseksi kahta asiaaa: kameran ja mallin. Kummankin hankkiminen on loppujen lopuksi helppoa, mutta oikeanlaisen löytämiseen voi mennnä aikaa.

Kamera

Digitaalinen kuvaaminen on muuttanut ratkaisevasti alastonkuvausta. Taiteellisessa alastonkuvauksessa käytetään usein hyvin tavallisuudesta poikkeavia valaistuksia. Filmille kuvattaessa lopputuloksen arvioiminen vaatii runsaasti kokemusta ja usein monia kuvauskertoja. Digitaalikameralla syntyvän tuloksen näkee jo heti kuvaustilanteessa.

Usein kuvitellaan, että kameran pitää olla mahdollisimman monipuolinen ja kallis.Tämä ei pidä paikkaansa. On totta, että kallis kamera antaa enemmän mahdollisuuksia. Kuitenkin hyvät kuvat syntyvät kuvaajan näkemyksestä eikä pelkkä tekniikka kanna niissä pitkälle. Vaikka kameran ei tarvitse pitää sisällään kaikkia hienouksia, on siinä hyvä olla ainakin valotuksen käsisäätö.

Malli

Useimmille mallin löytäminen on kynnyskysymys. Näin ei tarvitse olla. Itse olen harrastukseni myötä suorastaan hämmästynyt kuinka helppoa se on. Suurin vaikeus on siinä, että uskaltaa kysyä. Nuoret ovat tässä suhteessa avoimempia, samoin naiset. Miehiä on yllättävän vaikeaa saada kuviin. Voi olla, että naiskuvaajalle se taas onnistuisi helpommin, tiedä häntä.

Itse teen kuvattavan kanssa aina kirjallisen sopimuksen, jossa on määritelty kenellä on oikeus käyttää kuvia ja miten. 30 vuoden aikana en ole koskaan joutunut jälkikäteen turvautumaan sopimuksiin, mutta ovat ne mielenrauhan kannalta hyvät olla olemassa. Sopimus myös auttaa mallia vapautumaan kuvaustilanteessa.

Ensimmäinen malli löytyy todennäköisesti tuttavapiiristäsi. Kysy rohkeasti.

Glamour - taidettako?

Törmäsin taas nettikeskustelussa siihen, kuinka ihmiset pitävät glamourkuvia taiteena. Valokuvauksessa glamourilla tarkoitetaan kuvia, jotka ovat kauniita katsoa ja joihin liittyy tavallisesti romanttista tai eroottista viehätysvoimaa. Tarkoituksellisesti vedetään kuitenkin tarkka raja siihen, että kuvia ei ole tarkoitettu herättämään seksuaalisia ajatuksia eikä niitä sen vuoksi saa sekoittaa pornokuviin.

Viime aikoina kuvaustyylin perään on yhä useammin liitetty myös julkisuudessa sanat "fine art nude photography". Toisin sanoen glamour-kuvat rinnastetaan taiteeseen.

Tässä tulee minulla raja vastaan. Myönnän, että parhaat glamour-kuvat ovat erittäin ammattitaitoista työtä, enkä ole ollenkaan varma pystyisinkö itse samaan jälkeen. Mutta taidetta ne eivät minun mittapuuni mukaan ole. Wikipediassa taide on määritelty hyvin: "Taide on ilmaisun, viestinnän, kannanoton ja mielihyvän tuottamisen väline. Taiteessa pyritään yleensä kauneuteen; silti taidetta voi olla myös sellainen, joka aiheuttaa kokijassaan muitakin kuin esteettisyyden tunteita".

Glamour-kuvat ovat varmasti mielihyvän tuottamisen välineitä. Mutta ovatko ne ilmaisua, kertovatko viestin tai ottavatko kantaa? Sellaista glamouria en ole vielä nähnyt.

Oheinen esimerkkikuva on Photodrommin glamoursivustosta. Kuvaajan nimeä en onnistunut löytämään.

Ehkä Facebookissa on sittenkin jotain

Olen aikaisemmin kritisoinut Facebookia ja todennut, että sen sosiaalisuus on pelkkää harhaa. Olen sitä mieltä yhä edelleenkin. Varovaisesti kuitenkin myönnän nyt, että saattaa sinä piillä jotain itua. Omat odotukseni ovat ilmeisesti vain olleet väärät, kun odotin Facebookista paikkaa keskustella ja vaihtaa ajatuksia. Vähitellen alan ymmärtää, että se ei ole paikan tarkoitus alkuunkaan.

Facebook toimii ja täyttää paikkansa hienosti transaktioanalyysin mukaisena Ajanvietteenä. Toisin sanoen sen tarkoituksena on jäsentää ajankäyttöämme ilman sen syvempiä tarkoituksia. Tällaisen ahaa-elämyksen sain kun luin Susannah Gardnerin ja Shane Birleyn kirjaa Blogging for Dummies. Siinä sosiaaliset mediat kuten Facebook ja Twitter rinnastetaan bloggaamiseen ja niitä kutsutaan mini-blogeiksi. Kun niiden sisältöä ajattelee tältä kannalta, koko hommmaan tulee yllättäen mieltä. Ilmeisesti niiden sisällössä ei olekaan mitään moittimista, vaan omassa asenteessani.

Kuitenkaan en voi välttyä siltä, että muutamat tieteiskirjailijoiden uhkakuvat tulevaisuudesta nousevat mieleen. Facebook esimerkiksi on pelottavan lähellä Bradburyn, Huxleyn ja Orwellin näkyjä. Etenkin Bradburyn Farenheit 451:ssä kuvatut televisiotaulut ja niiden "ystävät" ovat melkein kuin suoraan Facebookia. Bradbury on osunut monissa ennusteissaan maaliin häkellyttävän hyvin, muun muassa nykyisessä puhelin- ja satelliittitekniikassa. Tähän mennessä on median puolella toteutunut jo tosi-tv -ohjelmat. Entä onko Facebook menossa ennusteen mukaan viihdyttävään suuntaan tarkoituksena tehdä käyttäjistään hiljainen, tyytyväinen enemmistö?

Vaikka olenkin alkanut vähän ymmärtää "mini-bloggaamista", niin ehkä pidän siihen vielä pientä etäisyyttä...

Minä - viherpiipertäjä

Aina silloin tällöin törmään käsitteeseen viherpiipertäjä. Aiheen toi esille satunnainen kävijä kahvilapöydässä, jossa ukkoseuramme on kokoontunut joka lauantai yli kymmenen vuoden ajan. En voinut olla kysymättä, mitä puhuja tarkoitti sanalla. En saanut vastausta. Sanoin, että olen vihreiden kannattaja, mutta en ole koskaan tuntenut itseäni minkäänlaiseksi piipertäjäksi - mitä se sitten tarkoittaakin. Kommenttini jälkeen keskustelu siirtyi muihin aiheisiin.

Niinpä googlettamaan. Hakukone tarjoilee urbaania sanakirjaa. Sen mukaan viherpiipertäjä on "vihreästi ajatteleva henkilö, vihreiden kannattaja". Entä sitten se piipertäminen. Piipertää on "tehdä jotakin mitätöntä, turhaa tai hyödytöntä". Että nyt sen sitten kuulin. Viimeksi olen saanut vihreänä Lahdessa aikaan sen, että vammaisilla säilyi alennuslippu linja-autossa. Jos se oli piiperrystä eli turhaa ja tarpeetonta, niin taidan olla pudonnut kelkasta näissä asioissa.

Kai minä sitten olen maailman silmissä viherpiipertäjä.

Hittimusiikkia kolmen vuosisadan takaa

Olin viidentoista vanha kun Walter Carlos - nykyisin Wendy Carlos - julkaisi levyn Switched on Bach. Siinä hän käytti tuoretta keksintöä, Moog syntetisaattoria, Bachin sävellysten soittamiseen. Olin hetkessä myyty, samoin kuin moni muukin kautta maailman. Tekijät uskoivat julkaisuhetkellä, että sähköisesti soitettu klassinen musiikki kiinnostaisi vain pientä erkoisharrastajien joukkoa. Toisin kävi. Levy myi hetkessä platinaa ja oli muun muassa 40 viikkoa Billboardin top 40 -listalla. Vaikka soitin oli alun perin rock-ympyröihin suunniteltu elektronisoitin, oli Bachin musiikkia käsitelty taiten, vailla pienintäkään rienaamisen makua. Minusta se teki hetkessä Bach-fanin.

Kun radiovuosien jälkeen en ollut innostunut soittamaan levyjä kotona, vein sen sijaan cd:n autoon. Nyt olen pari vuotta pyöritellyt välillä autoa kaupungissa Bachin tahdissa. Levyn taika puree edelleen. Suosikkini on yhä vuosikymmenten jälkeen Carlosin tulkinta kolmannesta brandenburgilaisesta konsertosta. Yleisestä linjasta poiketen siinä on lähdetty kauas ajan musiikin kepeydestä  ja löydetty kappaleen tuhti, eteenpäin vyöryvä poljento.