Kulunut viikko on saanut minut muttamaan mieltäni Nato-asiassa. En ole enää samaa mieltä maan johtavien poliitikkojen kanssa siitä, että asiasta päätetään rauhassa tulevaisuudessa kun Ukrainan kriisi on ohitse. Suomen historiassa on ollut hetkiä jolloin hetkeen on täytynyt tarttua kiinni. Uskon, että elämme taas sellaista hetkeä. Kansainväliset asiantuntijat sanovat suoraan, että sekä Suomen että Ruotsin puolueettomuuspyristely on jo aikansa elänyttä. Naton suunnalta on luvattu hyväksyä pikavauhtia kummankin maan jäsenyys. Kutsua ei voisi enää muotoilla selkeämmin.Olen tavannut venäläisiä sekä omassa maassaan että matkalla Suomessa. Ovat mukavaa väkeä. Ihmeelliseltä tuntuukin sen rinnalla, että maan johtajilla aina viiraa päästä. Putinista ei tällä hetkellä ota selkoa mitä hän aikoo. Joka tapauksessa jäljet pelottavat.
Ukrainalla ja Suomella on paljon yhteistä. Muun muassa pitkä yhteinen raja Venäjän kanssa sekä kohtuullisen tärkeä strateginen asema. Sekä Naton rauhankumppanuus jolla ei tosipaikan tullen ole mitään virkaa. Se on kauniita sanoja paperilla ja sen kanssa ei maata puolusteta.
Viisaat sanovat, että Suomea ei tällä hetkellä uhkaa mikään. Siinä ovat oikeassa. Pitääkö siis vain odottaa hissukseen, että uhka syntyy jotta päästään torjumaan sitä. Vai olisiko viisaampaa varautua jo ennakkoon ettei mitään kriisiä pääsisi syntymään.
Olen sitä mieltä, että Nato-päätös on tehtävä nyt heti. Ja myöskin sitä mieltä, että Suomen pitää vastata kutsuun ja hakea jäsenyyttä.
