Tätä olen odottanut parikymmentä vuotta. Helsingin Sanomat siirtyy ensi vuonna tabloid-kokoon, eli sivusta tulee saman kokoinen kuin nykyään ovat esimerkiksi iltapäivälehdet. Näin on ollut iät ja ajat jo ulkomailla, mutta Suomessa päivälehdet eivät ole uskaltaneet ottaa ratkaisevaa askelta. Hyvä, että maan johtava lehti alkaa nyt näyttää mallia. Jos muutkin seuraavat perässä, niin kohta suomalaista sanomalehteä voi lukea vaivatta missä sitten liikkuukin. Lieneekö kaiken takana ihmisten siirtyminen pikkuhiljaa sähköisten viestimien pariin. Jos, niin sitten on toteutumassa ennustukseni jonka tein jo ajat sitten. Kirjoittavan lehdistön piirissä asiaa on tähän asti vähätelty, mutta ehkä sielläkin ollaan vähitellen heräämässä todellisuuteen.
Tässä Hesarin oma ilmoitus aiheesta.
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
tiistai 21. helmikuuta 2012
Johan pomppas
Rallia Lahden satamassa |
sunnuntai 19. helmikuuta 2012
Keskustelua kuvin
Tomas Ruckerin alastonkuvausta |
Eräs omia suosikkejani sivulla on Tomas Rucker, joka on mukana kolmella alastonkuvalla.
torstai 9. helmikuuta 2012
Hynttyyt yhteen ilman Hollolaa
Karrankin osasin ennustaa oikein: työryhmä on päätynyt suosituksissaan kuntaliitoksista aika samoille linjoille kuin Soininvaara aikanaan. Työryhmä esittää, että maakunnassa aletaan miettiä Lahden, Hollolan, Orimattilan, Nastolan, Asikkalan, Padasjoen ja Hämeenkosken yhdistämistä. Pois ei suljeta sitäkään mahdollisuutta, että Heinola otettaisiin myös mukaan. Eli ympäri käydään ja yhteen tullaan. Jos Orimattila unohdetaan, niin eikös tästä kerran jo ole päätetty. Silloin oltiin vapaaehtoisesti liikkeellä, nyt ollaan hiljaisen pakon edessä. Vaikka työryhmä kohteliaasti puhuukin selvitysten aloittamisesta, niin kyllähän kaiken tarkoitus on selvä: ymmärtäkää etunne ja lyökää hynttyyt yhteen.
Soininvaaran esityksessä pyrittiin säilyttämään lähidemokratia erityisillä kaupunginosavaltuustoilla, joita uuteen kuntaan perustettaisiin. Demokratian säilyminen on suurin kynnyskysymys nytkin. Sen toteutuminen on nykyisen kokoisessakin Lahdessa joskus vähän kyseenalaista. Miten käy sitten, jos rajat pullahtavat yhtäkkiä esityksen mukaisiksi.
Kaksi asiaa liitoshankkeessa on varmaa. Se on syksyn kuntavaalien pääteema ja siitä käydään edellisen liitoshankeen tapaan tosi tunnepohjainen keskustelu. Viimeksi mainituun voinkin jo heittää ensimmäisen kannanoton. Edellisen liitoskeskustelun aikana Hollolasta kaikui pöyristyttäviä mielipiteitä ja suoranaista öykkäröintiä. Silloin minulle syntyi mielikuva, että noita ihmisiä en halua mukaan päättämään yhteisistä asioista. Samalta tuntuu yhä edelleen. Jos mahdollista, jätetään Hollola ulos.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)