En käytä kaupungin julkista liikennettä. Sairauteni vuoksi en siihen pysty. Kun puhun linja-autoista voidaan siis sanoa että puhun lainajyvin, vailla omaa kokemusta. Vaikka ei se nyt ihan niinkään ole. Olen minä elämässäni ennättänyt terveinä aikoina kuluttaa useammankin bussikortin. Kokemusta siis on, olkoonkin että takavuosilta.
Perusasiat eivät aikojen kuluessa paljon muutu. Eräs on lipun hinta. En muista, että matkustaminen olisi koskaan ollut liian halpaa. On kuitenkin harhaluulo, että se olisi pääsyy paikallisliikenteen vähäiseen suosioon. Päättäjät kyllä niin tuntuvat ajattelevan. Viime autottomana päivänä tempaistiin ja tehtiin päiväksi bussilla ajamisesta halpaa lystiä. Liikennemäärät eivät juuri muuttuneet.
Bussien huono suosio ei ole hinnasta kiinni. Kyse on yksinkertaisesti liikenteen toimivuudesta. Vuoroja on liian vähän ja ne kulkevat liian harvakseen. Joka taas on rahakysymys. Ei linjaa pysty pitämään tappiolla.
Tänä päivänä on totuttu helppoon elämään ja hyviin palveluihin. Kannattaa mieluummin ottaa oma auto pihasta kuin tuijotella aikatauluihin ja seisoskella tien poskessa odottamassa.