Nyt pakkoruotsi riittää!

Itärajan lähellä ei juuri ruotsinkielisiä tapaa. Yhteistyö rajan yli on kuitenkin vilkasta ja kaduilla kuulee yleisesti venäjää. Monin paikoin alettiin kysellä olisiko lapsille mielekkäämpää opettaa koulussa venäjää ruotsin sijaan.

Tällaiset ajatukset valtio toppasi heti alkuunsa. Sillä ei ole väliä mitä kieltä rajan lähellä olisi hyvä osata, ruotsin opiskelu kuuluu pakollisena koulujen opetusohjelmaan. Siitä ei voida antaa lupaa poiketa, koska silloin oppilaat eivät olisi Suomessa tasa-arvoisessa asemassa.

Pakkoruotsi siis estää opiskelemasta venäjää. Tähän saakka keskustelu on pyörinyt lähinnä pakkoruotsin mielekkyyden ympärillä, mutta nyt pakosta aiheutuu selvää haittaa. Olen tähän saakka ollut hienokseltaan ruotsin opiskelun kannattaja, mutta en enää. Järkevä teko olisi nyt purkaa pakko ja antaa oppilaiden itse valita kielensä. Uskon, että tämä lisäisi venäjän ohella toisenkin Suomelle tärkeän kielen, saksan, opiskelua.

Pakkoruotsi on aika pitkälle poliittinen kysymys. Nyt tarvitaan rohkeutta hypätä menneestä nykyaikaan ja miettiä asiassa maan etua.

Työttömillekin mahdollisuus tienata

Työttömille ehdotetaan 300 euron ansiorajaa. Sen verran saisi ansaita ilman tukien menettämistä. Eli käytännössä ollaan ottamassa yksi askel vihreiden pitkään ajaman perustulomallin suuntaan. Perustuloa ei ole uskallettu lähteä kokeilemaan. Kun ansiorajasta saadaan hyviä kokemuksia toivottavasti se siivittää myös perustuloa eteenpäin.

Sivusta seuraten

Viime vuoden puolella tuli täyteen kymmenen vuotta pois työelämästä. Työelämän asiat ovat sen myötä jo pitkään kuuluneet kuuluisaan evvk-luokkaan, ei vois vähempää kiinnostaa. Uutisilta ja kuulumisilta ei voi silti täysin välttyä, etenkään vanhojen tuttujen tapaamisen yhteydessä. Kuulumisia vaihdettaessa olen yhä vakuuttuneempi siitä, että pääsin pois juuri ajoissa.

Lehtikuvaajana ennätin kokea ajan, jolloin keikalle lähdettiin kaksin toimittajan kanssa. Toimittajan kerätesssä omaa aineistoaan kuvaaja hioi omaa kuvallista kerrontaansa. Joskus oli myös mahdollista irrottautua päiväksi tai jopa useammaksi tekemään kuvareportaasia tärkeästä aiheesta. Entisen, alalla yhä toimivan, kolleegan kertomus tämän päivän kuvaajan hyppelystä toimittajan luota toisen luokse kymmenen minuuttia aikaa kuvan ottamiseen ei kuulosta kadehdittavalta.

Radiotoimittajana minulla oli aikaa rauhassa suunnitella omat lähetykseni levyjen valinnasta lähtien. Nykyisin musiikin valitsee siihen tehtävään palkattu ammattilainen, jolla puolestaan ei ole mitään  tietoa siitä mitä sinä aiot lähetyksessä sanoa tai tehdä. Joissakin radioissa valinnat hoitaa kone. Eikä tämän päivän toimittaja kovin hyvin ennättäisi musikin käyttöä suunnitellakaan kun samalla matkalla tekee jutun radion lisäksi myös televisioon ja internettiin. Ei käy kateeksi tämäkään työ.

Koko työelämä näyttää muutenkin olevan menossa ihmeelliseen suuntaan vanhan ammattiliittolaisen silmin katsottuna. Puhutaan presidentin antaman mallin mukaisesti palkkojen alentamisesta. Ei tarvitse olla kummoinenkaan talousguru kun ymmärtää, että se johtaisi maan pitkään lamaan. Onneksi Niinistökin ehätti jo korostamaan, ettei hän tarkoittanut omaa esimerkkiään yleisesti seurattavaksi. Toinen veikeä esimerkki on etätyö. Aikanani ennustettiin, että suuri osa työstä tehdään kotoa käsin eikä työpaikalla käydä kuin päivänä tai parina viikossa. Jotenkin asia on kääntynyt niin, että tänä päivänä otetaan työpaikalta töitä mukaan ja tehdään niitä etätyönä illalla kotona. Siis ilmaista ylityötä.

Kyllä. Pääsin pois juuri ajoissa.

Nyt se tulee

Pitkä odotus päättyy tänään. Kun aamutuimaan tätä kirjoitan, niin samaan aikaan maailmalle on jo levinnyt uusi Hesari tabloidkoossa. Tätä muutosta olen odottanut siitä saakka kun nuorempana pääsin ensimmäisen kerran ulkomailla näkemään paikalliset sanomalehdet. Siellä tabloid oli yleinen sivukoko. Sitä käyttivät myös "oikeat" lehdet eikä sitä ollut meikäläisittäin varattu ilmaisjakelulle tai iltapäivälehdille. Suuri broadsheet tuntui yhtä harvinaiselta kuin tabloid meillä. Kuten aikaisemmin olen täällä arvellut tarvittiin ilmeisesti sähköisten viestimien nousu ennen kuin Suomessa haluttiin ryhtyä saneeraamaan lukijan käsissä hankalaa sivukokoa. Hyvä, että asialle lähti maan suurin sanomalehti. Uskon, että seuraajia löytyy.

Minä lupaan

En ole koskaan kunnolla harrastanut uuden vuoden lupausten tekoa. Kyseessä on vain ihmeellinen hössötys jolla rauhoitetaan omaa mieltä. Tuntuu, että lupauksen antaessaan tulee tehtyä jotakin vaikka mitään ei teekään ja lupauskin tavallisesti unohtuu ennen kuin kuu on vaihtunut.

Se johtuu siitä, että luvataan aivan vääriä asioita. Olen ymmärtänyt, että lupausten tarkoituksena on parantaa tulevana vuonna elämän laatua. Tämä mielessä lupaan vuodelle 2013 seuraavaa:

1. En aloita laihduttaa. Nautin hyvästä ruoasta ja vakiokahvilani leivonnaisista. Jos joku tulee  selittämään että vähemmällä makean syömisellä elää pitempään vastaan kuuluisilla mummon sanoilla: haluan minä kuolla suu makeana.

2. En lisää liikuntaa. Olen ollut kohta kuusikymmentä vuotta aito huoneilmaihminen ja se sopii minulle. Osallistun urheiluun jos siitä tulee hyvä elokuva televisiosta.

 

Joku voisi sanoa että nuo ovat helppoja lupauksia pitää. Vaan kun eivät ole. Yhteiskunnan paine niiden rikkomiseen on hirmuinen. Siitä huolimatta ja maineen menettämisen uhallakin lupaan tehdä parhaani lupausteni pitämiseksi. Uskon, että niiden avulla elämän laatu paranee todella.