Perussuomalaisten taholta kuulee niin usein kaikenlaisia älyttömiä heittoja ja mielipiteitä että ne tulee melkein vain ohitettua olankohautuksella. Vaan nyt kyllä osuivat niin tärkeään aiheeseen ettei sitä voi sivuuttaa. Ajatuspajassaan persut ovat päätyneet toteamukseen, että yleinen ja yhtäläinen äänioikeus aiheuttaa ongelmia kunnissa. Parannus saataisiin aikaan kun äänimäärä suhteutettaisiin veronmaksukykyyn tai omaisuuteen. Apua. Ei voi olla totta. Vaan kun on. Samoihin ajatuksiin perusti mielipiteensä espoolainen perussuomalainen
valtuutettu. Hänen mielestään pohjois-espoolaisten mielipidettä täytyy
kuulla, koska sielläkin on maksukykyisiä asiakkaita
Tavanomaisempiin perussuomalaisten kommentteihin kuluu puolueen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan toteamus homojen halusta mennä naimisiin. Hänen mukaansa homoilla on jo avio-oikeus. Pitää vaan mennä naimisiin vastakkaista sukupuolta olevan kanssa.
Pelottavaa asiassa on se, että niin moni äänestää tällaista puoluetta.
tiistai 25. helmikuuta 2014
tiistai 18. helmikuuta 2014
Tasa-arvoa, mutta millä nimellä
Taistelu tasa-arvoisesta avioliittolaista on saamassa mielenkiintoisia piirteitä. Kansalaisaloite lain saamiseksi eduskunnan käsittelyyn keräsi yli 160 000 allekirjoitusta. 50 000 olisi riittänyt. Nyt liikkeellä on lain vastustajien vastaisku. Vastustajien addressi on sekin kerännyt jo yli 40 000 nimeä.
Itse kuulun tavallaan kumpaankin joukkoon. Avioliittolaista pitää tehdä tasa-arvoinen, se on minusta itsestään selvää. Mutta yhtä selvää on, että homo- tai lesboliittoja ei saa kutsua avioliitoiksi. Keksitään niille hyvä nimi niin puolestani menkööt naimisiin.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014
Urheilun mielivaltaa
Kun tämän kirjoitan saan varmaan osakseni kaikkien urheilun ystävien ylenkatseen. Ja Suomessa kun ollaan niin eiköhän se tarkoita suunnilleen kaikkia. Nimittäin meneillään olevien olympialaisten takia televisiosta on poistettu vuosien kestosuosikkini Sydämen asialla. Sen tilalla näytetään kooste päivän urheilutapahtumista.
Yllätyksekseni olen saanut huomata, etten suinkaan ole ainoa jota asia harmittaa. Useammankin tutavan olen kuullut ihmettelevän miksi urheilun kertaus piti pläjäyttää juuri suosikkisarjan päälle. Tämä herättää pohtimaan asiaa vielä laajemmin. Kun digiaikaan siirryttiin niin vapaista kanavista ei nyt ole pulaa. Eiköhän olisi aika antaa urheilulle oma kanava. Saisivat siellä mällätä mielin määrin sotkematta muiden television katselua.

lauantai 1. helmikuuta 2014
Kirjasto säilyy. Jos säilyy
Kiveriön kirjastoa ei sittenkään olla lakkauttamassa. Näin päätti sivistyslautakunta äänestyksen jälkeen. Päätös ei miellytä valtuustoa hallinnoivaa kokoomusta, joka ilmoitti kaupunginhallituksen puheenjohtajan suulla, että asia otetaan uudelleen käsittelyyn. Lopputulos on siis yhä kiikun kaakun.
Kun vielä pari vuotta sitten asuin Kiveriön kirjaston alueella niin ymmärrän hyvin että kirjasto on alueen asukkaille tärkeä. Pääkirjasto ei ole sieltä katsottuna ihan nurkan takana. Ja jostain syystä lähikirjastoissa on omanlaisensa tunnelma, jota pääkirjastosta saa hakea. Eikä löydä.
Lahti on kätkemässä miljoonansa autoille rakennettavan kuopan pohjalle keskustaan. Luulisi, että vähän voitaisiin antaa myös ihmisille Kiveriöön.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)