Hei, missä mennään

Kun seuraa Krekka-neuvtteluiden reaktioita täällä Suomessa tulee mieleen opetus jonka sain radion vanhemmalta toimittajalta urani alkuvaiheessa: muista poika että kuulija on tyhmä. Tällä hän ei tahtonut halventaa tai aliarvioida kuulijoita. Muistuttipahan vain siitä tosiseikasta, että jos jokin voidaan ymmärtää väärin niin se ymmärretään väärin. Tai että kuulija tekee johtopäätökset aina niinkuin parhaaksi näkee, esitettiin sitten millaisia tosiseikkoja tahansa.

Koko Kreikan avustushomma on melkoinen tapahtumaryteikkö. Ainakin minä olen jo suosiolla nostanut kädet pystyyn monessa asiassa. Minulla on muutakin tekemstä kuin yrittää keskittyä kansainvälisen politiikan kiemuroihn. Mutta kun kaikelta ei voi ummistaa silmiään - enkä varman ole järkevää yrittääkään - nousee mieleen juuri tuo mitä edellä kirjoitin. Ei ne muutkaan jaksa keskittyä asioihin ja kiireessä vedetään sitten omia johtopäätöksiä Niinkuin nyt meneillään olevasta lisälainan neuvotteluista. Kiivaimmat heittävät vihaisia kommentteja sosiaaliseen mediaan ettei Suomen pidä antaa rahaa ulkomaille kun niille on tarvetta täällä kotimaasssakin. Eivätkä näe sitä seikkaa, että Suomi on lainan takaaja, ei maksaja. Tai on ainakin niissä suunnitelmissa joiden mukaan edetään silloin kun tätä kirjoitan. Ja Kreikka-neuvotteluissahan asiat voivat kääntyä hetkessä päälaelleen.

Joka tapauksessa asian opetus on tämä: harva niistä jotka pitävät kovinta meteliä todella tietää mistä on kyse. Olen sen verran fiksu että uskon tuon pitävän paikkansa myös minun kohdallani.