Ensimmäiseksi haluan tehdä selväksi, että en ole mikään Ruotsin ja ruotsalaisuuden ihailija. Koulun pakkoruotsista olen sanonut tällä palstalla suorat sanat. Samaan hengenvetoon haluan kuitenkin lisätä, että viimeaikaiset vihapuheet suomen ruotsinkielisiä kohtaan ovat häpeäksi suomalaisuudelle. Eivät ne mikään ilo olisi vaikka olisi kohdistettu naapurimaan asukkaita kohtaan, mutta kun kyseessä ovat oman maan asukkaat. Toiset suomalaiset, jotka vain sattuvat puhumaan kotonaan eri kieltä.
Olimme niin pitkään samaa valtiota naapurin kanssa, että se on väistämättä jättänyt monenlaisia jälkiä elämäämme. Muun muassa sen, että tässä valtiossa on kaksi virallista kieltä. Kahvipöytäkeskusteluissa olen joskus kysynyt ihmisiltä kauanko heidän mielestään Ruotsin aika täällä kesti. Yleensä vastataan, että pari sataa vuotta. Yleensä ollaan vilpittömän hämmästyneitä kun sanon, että laskutavasta riippuen oikea vastaus on lähempänä tuhatta, kiistattomasti ainakin kuusi sataa vuotta. Sen rinnalla vajaan sadan vuoden itsenäisyytemme tuntuu lyhyeltä.
Mitä yritän sanoa on, että jokaisen kansan pitää tuntea oma historiansa. Ruotsin kieli on meillä luonnollinen osa menneisyyttämme. Ihmiset jotka sitä tänä päivänä puhuvat ovat ihan yhtä suomalaisia kuin mekin. Vihapuheet ja uhkailu heitä kohtaan eivät kohdistu ulos vaan meihin itseemme.
Vaikka Ruotsi-yhteys oli noin mittava, sitä ei käsitellä koulussamme omana oppijaksonaan. Tähän pitää saada muutos. En tarkoita, että ihmiset pitäisi opettaa ihannoimaan Ruotsin aikaa. Mutta ihmiset pitäisi opettaa näkemään, että se on luontainen osa tämän kansan historiaa. Siitä emme pääse eroon enempää kuin koira karvoistaan. Ehkä se auttaisi unohtamaan vihapuheet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti