Vanhuus iski

Tai ei oikeastaan iskenyt, vaan tänään minussa iski tunne että olen ehkä (!) tulossa vanhaksi. Syynä oli se, että sain lainaksi toimivan kasettinauhurin ja aloin käydä läpi kasaa vanhoja kasetteja. Olin joskus päättänyt, että niissä on säästämisen arvoista sisältöä enkä ollut heittänyt niitä muiden muinaisjäänteiden mukana kaatopaikalle.

Ja niinpä käsiini sattui yhtyeeni kanssa nelisenkymmentä vuotta sitten tehty studionauhoite. Muistan hyvin sen tekemisen ja ylpeyden jota koimme lopputuloksesta - jotkut kappaleet pääsivät oikein radiosoittoon asti. Mutta ah ja voi! Onneksi olin yksin. Kappaleiden kuunteleminen hävetti niin, että luonto ei antanut kuunnella nauhaa kuin puoliväliin saakka. Nuoruuden uhmasta ei totisesti ollut mitään jäljellä kun hautasin kasetin takaisin hyllyn perälle. En siis heittänyt pois. Ehkä kahdenkymmenen vuoden kuluttua pystyn kuuntelemaan loput. Jos vielä on laitteita millä kuunnella.

Pakko on myöntää, että jotkut asiat kannattaa säilyttää vain muistoissa.