Vajaa viisi vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että joka neljäs nuori suomalaismies ja joka viides nuori nainen uskoo, että hiv tarttuu hyönteisen pistosta! Anna mun kaikki kestää! Eikä siinä kaikki. Tänä päivänä tilanne ei ole parantunut, päinvastoin. Sama ajattelu on saanut lisää jalansijaa myös naisten keskuudessa. Heistäkin neljännes uskoo nyt hyönteisteoriaan. Suomessa ajatellaan myös yhä vahvasti, että hiv on huumeiden käyttäjien ongelma. Kaikkiaan maassamme arvellaan olevan 700 ihmistä, jotka ovat autuaan tietämättömiä hiv-tartunnastaan! Maailmalla kehitys kulkee toiseen suuntaan. Esimerkiksi monilla alueilla Afrikassa taudin leviäminen on saatu kuriin tehokkaalla jatkuvalla valistamisella.
Suomi on siis luisumassa entisten Itä-Euroopan maiden joukkoon, joissa aidsin kasvu yhä jatkaa etenemistään. Kyse on aika yksinkertaisesta tiedosta, miksi ei sitäkään saada perille. Maailmalla HIV on yhä useammin marginaalissa elävien ihmisten ongelma. Jos Suomessa tietämys on yhä tätä luokkaa kuin kyselysisä on käynyt ilmi, niin Suomessa se on pian valtaväestön tauti. Kyselyjen tulosten pitäisi nyt soittaa kelloja ja kovaa!